|
![]() Siirry kuvagalleriaan! |
Kuuluu tumpsaus ja hiekka pöllähtää. Ilmeikäs tamma pukittelee iloisesti vähän matkan päässä hikisestä tytöstä jonka hikiseen naamaan on tarttunut kentän hiekkaa. Tyttö puistelee hiekat vaatteistaan ja alkaa metsästää tuloksetta tammaa joka ikään kuin nauraa tytölle pyöräytellessään häntää ja ravatessaan aina hiukan lisää etumatkaa tyttöön. Ja vain hetki sitten ratsukko oli syventynyt koulutreeneihin.
Eucarya Passionate on Miitsun ensimmäinen hevonen, ja siksi sillä onkin hyvin pitkälti kunniapaikka täälläpäin! Alunperin se ostettiin yksityiseen käyttöön, mutta innostuksen kypsyessä ja siittolan rakentuessa sai sekin muuttaa viettämään elämäänsä muiden samanrotuisten kanssa. Luonteeltaan Natte on kyllä herttainen, mutta sen vilkkaus ja energisyys sekä pohjaton ääliömäisten ideoiden kaivo tekevät sen kanssa elämisestä joskus hieman haasteellista. Sen upeasta suvusta periytyneet ja tietenkin myös rankan treenin seurauksena hanhitut taidot kouluhevosena palkitsevat kuitenkin aina ajoittain, vaikkei touhuaminen muulloin olisikaan aivan täysin mitään ruusuilla tanssimista.
Natte on siis hyvin ystävällinen ja kiltti hoitaa, mutta se touhutessa kaikenlaista jokaisena hetkenä saa varoa hieman, ettei jää touhujen tielle. Ensimmäisenä hetkenä näet sen hinkkaamassa turpaansa ruokakuppiin, toisena hetkenä hirnumassa kimeästi kavereiden perään ja kolmantena tunkemassa raollaan olevasta karsinan ovesta ulos. Tietenkin sitä täytyy napakasti komentaa, mutta monessakin tilanteessa on tullut huomattua, että usein on vain parempi antaa sen sählätä ja touhuta ylimääräisen energian kuluttamiseksi - antaa sille siis oma tilansa puuhata kaikkea sen mielestä hyvinkin jännittävää ja hoitaa kaikki muu siinä ohessa, kuten esimerkiksi harjaus ja varustminen. Natte ei jostain syystä oikein piittaa vedestä, joten sen peseminen voi olla aina oma operaationsa - rauhoittavasti jutteleva tuttu ihminen auttaa kuitenkin lähes aina. Eläinlääkäriin ja kengittäjään Natte suhtautuu ihan hyvin, eikä sillä ole niiden kanssa lähes koskaan mitään ongelmaa - sama pätee myös toisin päin.
Muihin hevosiin Natte suhtautuu ihan hyvin ja ottaakin ne niin sanotusti "lunkisti", eli pitää kyllä seurasta ja se onkin sille hyvin tärkeää, mutta pärjää myös yksin. Asemastaan se kyllä pitää huolta, muttei koskaan kuitenkaan ole se, joka on ensimmäisenä riitaa toisten kanssa haastamassa.
Tässä vaiheessa päästäänkin parhaaseen osaan Nattea - nimittäin nyt puhutaan ratsastettavuudesta. Vaikka se tarvitsee edelleenkin oman tilansa valtavan energialatauksen purkamiseksi, se on loppujenlopuksi uskomattoman kuuliainen ratsu ja sen liikkeet ovat mitä upeimmat. Sen taidot riittävät ehdottomasti grand prix-luokkiin saakka. Selvästikkin valmentajien hämmetämiseksi (ja tietenkin ratsastajien ja ennenkaikkea omistajan iloksi) se on päättänyt olla hyvin pitkälti monilahjakkuus kaikessa kouluratsastukseen liittyvässä. Jos jotain täytyy kuitenkin kaivaa, niin ennen kaikkea se tarvitsee treeniä kaikista kootuimmissa liikkeissä ja tasaisissa siirtymisissä niin askellajien kuin liikkeidenkin väleillä. Natella riittäisi innostusta myös esteille, mutta niiden hyppiminen on jätetty ihan vain harrastetasolle ja satunnaiseksi piristykseksi treenikalenteriin, joten sillä saralla neiti ei ole saanut kehittyä kovinkaan osaavaksi. Maastoilua Natte rakastaa yli kaiken - mutta leppoisista sunnuntaikävelyistä se ei niinkään perusta, sen mielestä täytyy mennä eikä meinata - ja mielellään vielä aika kovaa jos vain suinkin mahdollista. Veteen sitä ei tosin millään saa, joten uittamissuunnitelmat kannattaa suosiolla unohtaa tai ainakin muuttaa kahlailuksi.
Kilpailuissa yleinen hälinä ja hermostuneisuus saavat Naten hyvin usein itsekin hermostuneeksi, mutta loppujen lopuksi se on kuitenkin edelleen se sama ja tuttu Natte, joka se on aina kotonakin. Tietyllä tavalla hermostuneisuuden asettama paine antaa sille myös lisää suorituskykyä, joten se saattaa joskus pystyä jopa parempiinkin suorituksiin kuin kotona!
Luonne © Maijunen
| i. Bachelor Celt - | ii. Roy Rogers VIR MVA Ch, KRJ-I | iii. Adoro's Routinard KRJ-I |
| iie. Classic Nicotine missä? | ||
| ie. Blown Away SIN VIR MVA Ch, KTK III, YLA2 | iei. Blowjob of Scorpia KRJ-I, YLA3 | |
| iee. WLB Yasmina - | ||
| e. Neberthut Eucarya YLA2, KRJ-II | ei. Sickstep GRA - | eii. Boowevil GRA KRJ-I, YLA2, MEJ-I, VVJ-I, ERJ-I |
| eie. Lovesick MHW KRJ-I, MEJ-I | ||
| ee. Shai-Nefer YLA2, ERJ-I | eei. OK's Quality Worth YLA3 | |
| eee. Verfraaien BJD VIR MVA Ch, KTK II, ERJ-III |
i. - text
e. - text
Jälkeläiset:
fwb o. Exoduck d' Hfiusbai Mi - i. Comatose - om. Tanja
|
KRJ - 49 sij. 01.04.2009 kutsu Va A 1/14 28.04.2009 kutsu Va A 1/30 24.05.2009 kutsu Va A 2/23 01.08.2009 kutsu Va A 1/39 21.10.2009 kutsu Va A 9/100 01.08.2010 kutsu GP 5/30 28.08.2010 kutsu GP 6/69 28.08.2010 kutsu GP 2/69 30.08.2010 kutsu GP 5/30 31.08.2010 kutsu GP 4/50 04.09.2010 kutsu GP 7/60 04.09.2010 kutsu GP 3/60 04.09.2010 kutsu GP 2/57 03.09.2010 kutsu GP 4/30 (5) 03.09.2010 kutsu GP 2/30 (6) 05.09.2010 kutsu GP 9/100 05.09.2010 kutsu GP 3/100 05.09.2010 kutsu GP 5/30 06.09.2010 kutsu GP 4/40 20.09.2010 kutsu GP 3/50 29.10.2010 kutsu GP 3/36 25.11.2010 kutsu GP 3/40 29.11.2010 kutsu GP 5/40 26.03.2011 kutsu GP 1/30 23.03.2011 kutsu GP 1/40 24.03.2011 kutsu GP 1/40 01.04.2011 kutsu GP 1/50 03.04.2011 kutsu GP 3/50 03.04.2011 kutsu GP 7/50 24.04.2011 kutsu GP 3/92 24.04.2011 kutsu GP 9/90 27.03.2011 kutsu GP 4/40 27.03.2011 kutsu GP 5/40 29.04.2011 kutsu GP 5/30 30.05.2011 kutsu GP 4/30 30.05.2011 kutsu GP 3/30 31.05.2011 kutsu GP 4/30 20.04.2011 kutsu GP 1/60 20.04.2011 kutsu kür GP 5/60 21.04.2011 kutsu GP 1/30 24.04.2011 kutsu GP 7/50 20.04.2011 kutsu kür GP 5/50 29.04.2011 kutsu GP 3/50 24.07.2011 kutsu GP 1/40 19.07.2011 kutsu GP 4/30 26.07.2011 kutsu GP 2/50 30.07.2011 kutsu GP 3/50 05.08.2011 kutsu GP 3/30 06.08.2011 kutsu GP 2/30 |
Mesevalmennus 11.5.2009 Estetunti, n. 100-120cm. Valmentajana Pirre.
Koko valmennus luettavissa täällä




Ulkoasu © Maiju V. 2011
virtuaalihevonen - a sim-game horse