Hevoset

Miitsussa majailee myös Tanjan omistuksessa oleva kasvattimme oriherra Exoduck d' Hfiusbai Mi!

Hevosten hoito

Miitsussa jokaisesta hevosesta huolehditaan rakkaudella ja ennenkaikkea osaavin käsin. Hevosilla on tietyt päivittäiset rutiinit ruokinnan, ulkoilun ja liikutuksen suhteen. Miitsussa hevoset ruokitaan kolmesti päivässä. Hevoset tarhailevat omissa tarhoissaan kaiken ajan aamutallin ja iltatallin välillä, silloin kuin niitä ei olla liikuttamassa tai hoitamassa. Liikutuksen ajankohta pyritään säätämään niin, että päiväruokinta on mahdollista hoitaa samalla kertaa, ratsastuksen jälkeen. Kaikkia hevosia ei tietenkään tähän ajankohtaan voida liikuttaa, joten osalle päiväruoka voidaan viedä myös tarhaan, sillä kaikki hevoset tarhailevat omissa tarhoissaan. Päivä- ja aamuheinät hevosille annetaan joka tapauksessa ulos.

Entisiä asukkaita

trak t. Winona Wannabe, tämä niennan omistama kenttätamma vietti Miitsussa muutaman kuukauden eläkepäiviään, syyskuun 2009 alusta lokakuun 2009 loppuun.

Terhakka samojedinkoiramme "Pam" eli hyvän ja pitkän elämän, kunnes kesällä 2010 (30.6.), se menehtyi kymmenen vuoden iässä luonnollisista syistä. Koko tallin väki muistaa pientä lämmöllä.

Ulkoasu © Maiju V. 2011
virtuaalitalli - a sim-game stable