Quinton's Casablanca
lehmänkirjava saddlebred -ori, 160cm
s. 06.12.2006, VAI VH-30118
kasvattanut Quinton
HeA, 90cm - yleispainotteinen
sukua suuntaan ja toiseen
| Mustang's Tamika | Mayumi sivut kadonneet |
| Princezna | |
| Lórienin Caras sivut kadonneet | ZMS Arno Eníqmatigo Maleza |
| Slender kuollut |
Onkos täällä kilttejä lapsia?
Quinton’s Casablanca, Kassu, on ori, jonka luottamus täytyy ansaita. Vieraita ihmisiä kohtaan Kassu käyttäytyy kyllä kohteliaasti, mutta on jatkuvasti varuillaan. Uudet tuttavuudet, esimerkiksi hoitajat, saavat varautua pitkään prosessiin jotta ori luottaisi heihin varauksetta. Lopulta useimpien mielestä luottamuksen ansaitseminen on sen arvoista. Päätettyään luottaa johonkin ihmiseen Kassu todellakin luottaa, ja kävelisi hänen puolestaan vaikka kymmenen metrin levyisen rotkon yli pitkin yhtä ainoaa lahoa lankkua.
Hoitaessa Kassu seisoo useimmiten kiltisti paikoillaan rentoutuen käsittelyssä. Kaviot saa putsattua helposti, eikä oria ole edes tarvetta sitoa harjauksen ajaksi kiinni. Jos Kassu kuitenkin harjataan esimerkiksi tallikäytävällä tai ulkona tai harjaajana on hieman epävarma ihminen, Kassu pysyy kyllä ihmisiksi vaikka sen sitoisikin kiinni. Satulointi ei myöskään aiheuta ongelmia, paitsi jos orille yrittää saada suuhun kuolaimia. Kassulla on ratsastettu lähes sen koko ikä kuolaimettomilla suitsilla, eikä se ole koskaan oppinut kunnolla ottamaan kuolaimia suuhunsa. Mutta jos kuolaimet onnistuu pojan suuhun saamaan, se kulkee niidenkin kanssa erittäin hienosti. Tosin siinä tapauksessa ratsastajan täytyy olla varovainen ettei käytä liian voimakkaita ohjasapuja.
Kassu on mukava hevonen ratsastaa, niin liikkeidensä kuin apujen kuuntelunsakin puolesta. Varsinkin, jos Kassun selässä on pieni lapsi ja oria talutetaan, se ei edes harkitse pakoon säntäämistä vaikka säikähtäisikin. Se mielummin jää seisomaan paikalleen ja odottaa taluttajansa pelastavan itsensä. Myös vanhemmat ja taitavammat, omatoimiset ratsastajat saavat Kassun kulkemaan todella hienosti kunhan vain tietävät mitä haluavat. Ristiriitaiset avut saavat herkän pojan hämmentymään, ja usein saatuaan turhan ristiriitaisia apuja Kassu vain pysähtyy ihmettelemään, että mitäs tässä oikein pitäisi tehdä. Selkeät, mutta kuitenkin suhteellisen pienet avut ovat avain hyvään yhteistyöhön. Koulukiemurat taittuvat nätisti, ja esteitä Kassu hyppää enemmän kuin mielellään. Tosin oudon näköisiä esteitä ori haluaa ensin päästä katsomaan hieman lähempää. Kuitenkin toisinaan, ollessaan joko huonolla tai leikkisällä päällä, Kassu saattaa koetella taitavampia ratsastajia. Päättäväinen käsittely saa kuitenkin orin temppuilut, esimerkiksi raviin karkaamiset tai kaviouralta pois hivuttautumiset, loppumaan suhteellisen nopeasti.
Parhaat päivät kilparadoilla
| pvm | kutsu | luokka | sijoitus |
| 26/04/07 | kutsu | slow gait | 2/19 |
| 18/07/07 | kutsu | slow gait | 3/21 |
| 16/05/08 | kutsu | slow gait | 2/7 |
| 19/05/08 | kutsu | rack | 2/10 |
| 21/05/08 | kutsu | slow gait | 1/10 |
| 21/05/08 | kutsu | rack | 1/10 |
| pvm | kutsu | luokka | sijoitus |
| 01/05/08 | kutsu | 90cm | 1/138 |
| 23/07/08 | kutsu | 80cm | 2/181 |
| 05/12/08 | kutsu | 100cm | 3/48 |
| 06/12/08 | kutsu | 90cm | 3/40 |
| pvm | kutsu | luokka | sijoitus |
| 20/08/07 | kutsu | helppo C | 2/6 |
| 14/12/08 | kutsu | helppo B | 5/98 |
intensiivistä treenausta
28.03.2008 Kisakeskus Donat - estevalmennusIhmeellinen uusi paikka sai Kassun hieman hämilleen ja se yritti alkukäynneissä poistua koko ajan maneesin keskelle seurailemaan varuillaan olevana maneesin tapahtumia. Reippaan ratsastuksesi ansiosta ori kuitenkin saatiin pysymään siellä missä haluttiin ja se alkoi aika nopeasti rentoutumaan. Ravivoltit ja ympyrät sujuivat ilman sen suurempia kommelluksia, mitä nyt muutamilla volteilla Kassu ei taipunut niin hyvin. Se ravasi kuitenkin koko ajan tarmokkaasti ja rentoutui yhä enemmän ja enemmän. Laukkatehtäväkin sujui hyvin. Kassu laukkasi reippaasti, mutta pysyi koko ajan hyvin kuulolla. Verryttelyhypytkin sujuivat rennosti. Muutama lähestyminen oli hieman epävarma, mutta rohkaisit hevosta hyvin ja sait sen tulemaan oikeaan ponnistuspaikkaan ja hyppäämään hyvän hypyn. Pari kertaa esteen jälkeen nyppäisit Kassua ihan vahingossa vähän liian lujaa suusta ja se pomppasi varmaan kilometrin korkuisen tasajalka-pomppu-loikan ilmaan, mutta pysyit hyvin kyydissä. Kahden askeleen sarjalle Kassu tuli ensin liian lujaa ja väli jäi ahtaaksi. Rauhoittelit Kassun kuitenkin hyvin tehden muutamia siirtymisiä raviin ja takaisin laukkaan pääty-ympyrällä, jonka jälkeen sarjalle tulo onnistui. Kassu katsoi kerran ihmeissään, kun minun (Haydenin) hanskani jäivät tolpan juurelle ja vaikka saitkin todella rohkaista hevosta että se tuli ja hyppäsi, niin sait sen tulemaan heti ilman kieltoja. Suhteutetulla Kassulta sujuivat viisi ja seitsemän askelta hyvin, mutta perinteinen kuusi ei millään meinannut onnistua. Se meni joko liian lujaa (jolloin tuli hyvä ja sujuva viisi) tai liian hitaasi ja kootusti (sujuva seitsemän). Saimme tehdä varsinaisen taistelusession onnistuaksemme, mutta kun onnistuttiin niin voi sitä riemua! Nähdäkseni Kassun suurin ongelma on pieni epävarmuus uusissa paikoissa. Kerroit nimittäin, että kotona se menee hyvin ja on rohkea. Tämä onkin hyvä tilanne harjoitella! Ihastuttava oripoika!
28.03.2008 Takkuinen - estevalmennus
Tämä ori on selkeästi herkkä herra. Alkuverryttelyissä Kassu näytti hieman laiskalta, eikä hän liikkunut kunnolla eteen, mutta sitten kun aloitimme jumppasarjan hyppämisen ori heräsi. Kassu hyppäsi oikein hyvin ja rauhallisesti, mutta ajoittain hän tuijotti esteitä, varsinkin erikoisen muotoista "lainetta". Kerran kiellettyään tälle esteelle, orin kanssa käytiin katsomassa estettä lähemmin. Tämän jälkeen kokeiltiin uudelleen ja esteen ylitys onnistui hyvin, tosin edelleen hieman tuijottaen. Noin muuten valmennus sujui hyvin, mutta välillä tuli hieman ongelmia askeleiden pituuden säätelyssä. Kassu liikkuu aika pitkänä, ja sen askeleet on pitkät, mutta joissakin tilanteissa, sarjoilla etenkin ja jumppasarjalla, askeleita pitäisi osata kontrolloida. Harjoitelkaa sitä, niin suorituksenne paranee entisestään! Onnea jatkoon!
31.03.2008 Korpikujan ratsastuskoulu - estevalmennus
Kassu kauhisteli alkutunnista erikoisesteitä, mutta päästyään tutustumaan niihin lähemmin, se hyppäsi todella mielellään ja hyvin. Tunsit hevosesi todella hyvin ja yhteistyönne oli hyvin saumatonta.
01.04.2008 Wik Ponies - estevalmennus
Yhteistyönne sujui todella hyvin, Kassu malttoi kuunnella sinua ja apusi olivat selkeitä mutta huomaamattomia. Sait Kassun laukkaamaan todella hyvässä rytmissä, ja hypytkin onnistuivat hienosti. Teillä ei myöskään ollut ongelmia käännösten kanssa, vaan Kassu tuntui kääntyvän vaikka napinläven päällä. Paria hieman erikoisempaa estettä ori katseli ensin hieman jännittyneesti, mutta todetessaan ne vaarattomiksi se hyppäsi niistäkin yli reippaasti. Viimeiset askeleet ennen hyppyä voisit ratsastaa hieman tarkkaavaisemmin, jotta Kassu pääsisi ponnistamaan oikeasta kohdasta.
04.04.2008 Kisakeskus Donat - estevalmennus
Kassu vieläkin hieman varovaisesti maneesiin. Nyt se ei kuitenkaan edes ajatellut kääntyvänsä kentän keskelle ihmettelemään ja käveli rohkeana pitkin ohjin. Alkuverryttelyksi tekemäsi raviväistöt sujuivat oikein kivasti. Kassu astui riittävästi ristiin ja oli rauhallinen. Ympyröillä se meinasi hieman painua ulos, mutta tukevalla ulkojalalla ja -ohjalla sait sen pysymään oikean kokoisella ympyrällä kaikki raajat samalla linjalla. Laukkatehtävässä Kassu lähti oikein innokkaasti isompaan laukkaan, mutta tuli myös pehmeästi takaisin rauhallisempaan laukkaan. Ilkan laukkaponkaisut toisella ympyrällä saivat Kassun hieman pinkeäksi ja se laukkasi muutaman ympyrän lujempaa kuin olen koskaan (hmm...kerran aiemmin ollut valmennus vasta) nähnyt laukkaavan. Kassu kuitenkin rauhoittui ja tuli taas kuulolle kun teit sillä muutamia pienempiä ympyröitä. In-and-out -sarjalla Kassulla meinasivat jalat mennä solmuun. Sen mielestä oli selvästikin hankalaa ponnistaa heti alastulosta uudelleen ylös - ja niinhän se itseasiassa onkin. Muutaman oikein hyvän yrityksen ja toiston jälkeen alkoi tehtävä kuitenkin luonnistua ja Kassu hyppäsi innarit pyöreänä ja keskittyneenä. Innareita voisitte harjoitella kotonakin, Kassun hypystä tulee nopeampi ja terävämpi ja lisäksi innareilla tulee ketteryyttäkin, kun pitääkin heti alastulon jälkeen ponnistaa jo uuteen hyppyyn. Ympyrätehtäväkin sujui kokonaisuutena leppoisasti. Kolmella ensimmäisellä kierroksella Kassu yritti kuitenkin rynnätä hieman liian lujaa ja sait jarrutella ja rauhoitella sitä oikein kunnolla. Hallintalaitteet kuitenkin löytyivät taas ja Kassu jaksoi odottaa hyppyjä ja käskyjäsi koittamatta sooloilla parhaimmaksi näkemällään tavalla. Puomit saivat Kassun aivan intoutumaan! Ympyrällä olikin paljon ihania tehtäviä! Ori jopa hyppäsi puomien yli. Se ei kuitenkaan menoa haitannut ja ympyrä sujui oikein mallikelpoisesti. Neljän askeleen suhtetulla Kassu oli edelleen puomitehtävän hurmiossa ja laukkasi välin pariin otteeseen kolmella laukalla. Pidättelyjen ja äänellä rauhoittelun säestyksellä saatiin se neljä askelta sinne esteiden väliin mahtumaan, ja Kassu näytti erittäin tyytyväiseltä itseensä kun kehuit sitä kovasti. Loppuverryttelyssä Kassu ravasi kevyesti ja reippaasti hyvällä kuolaintuntumalla.
17.04.2008 Kisakeskus Donat - estevalmennus
Kassu kulki alkuverryttelyssä mukavan rennon letkeänä. Se asettui hyvin ja oli hyvin kuulolla ja herkkä. Laukkaympyröillä se yritti painua hieman ulos lapa edellä, mutta vahvistamalla ulko-ohjan tuntumaa, sait sen pysymään ympyrän uralla sopivasti taipuneena ja asettuneena. Verryttelyhypyt sarjalle sujuivat aluksi hieman hankalasti, sillä Kassu jatkoi ensimmäisen osan jälkeen hieman liian lyhyttä ja hidasta laukkaa ja väli meinasi jäädä pitkäksi. Reippaalla ratsastuksellasi sait kuitenkin Kassun venyttämään himpun verran askeltaan tulematta kiireiseksi ja sarja sujui sen jälkeen leppoisasti. Lainelankku oli pyörryttävän järkyttävä. Veit Kassun haistelemaan sitä jo ennen vuoroanne, mutta silti este osoittautui turhan jännittäväksi. Muutaman yrityksen jälkeen ja äänellä esteen yli kehoittaen sait kuin saitkin Kassun ylittämään esteen. Jokaisella kerralla laineen ylittäessään Kassu katsoi tiukasti jalkojensa välistä vaarallista mörköä ja hypyt näyttivät kovin hauskoilta ;) Vihreät laatikot okserin alla eivät yllättäen aiheuttaneet Kassulle minkään valtakunnan hämmästyksiä, ja vaikkette edes käyneet katsomassa estettä ennen hyppyjä, ylitti Kassu sen vaivatta. Tällä esteellä se nosti kuitenkin jalkansa erityisen tiukasti mahaa vasten, sen verran sitä kuitenkin vähän epäilytti. Vesimatto olikin sitten koko tunnin hankalin. Kassu päätti, että tämä on liian jännittävää ja jähmettyi ennen estettä. Sait sen vaivatta ponnistuspaikkaan, mutta hypätä Kassu ei suostunut vaikka miten maaniteltiin. Minä (Hayden) tulin sitten siihen esteen viereen seisomaan ja juuri kun Kassu alkoi jarruttaa ärähdin sille hieman sen takana saman aikaisesti kun sinä käskit sen hypätä. Tämä sai Kassun hyväksymään, että kaipa se on sitten välttämätöntä hypätä. Kassu katsoi vesimattoa joka kerralla hyvin varautuneena, mutta sait sen rohkaistua hyppäämään ja vesimatolle ei tullut enää kieltoja. Yllättäen myös portit pystyn alla olivat kummallinen näky. Kassu paineli kolmesti esteen ohi. Tarmokkaalla ratsastuksellasi sait sen loppujen lopuksi ylittämään esteen. Hyppäsitte lopuksi radan, joka alkoi porteilla varustellusta pystystä, jonka jälkeen tuli vesieste, laine ja laatikko-okseri. Laineella ja toisella pystyllä Kassu oli hyvin epävarma, mutta pidit jalat hyvin kiinni sen kyljissä ajamatta Kassua ylitempoon ja rata onnistui. Hypyt olivat tänään hieman jännittyneitä, mutta kaikista esteistä selvittiin!
25.04.2008 Kisakeskus Donat - estevalmennus
Kassu teki tasaista suoritusta alkuverryttelyn väistöillä. Uraa pitkin väistettäessä se pysyi rauhallisessa tahdissa aivan seinän vieressä seilailematta minnekään, diagonaaleilla Kassu oli rungostaan suora asettuen kuitenkin sopivasti liikkeen vaatimaan suuntaan. Ravi olisi saanut hetkittäin olla hieman ponnekkaampaa, mutta keskimäärin tahti ja työntö oli oikein sopivaa. Kassu pysyi pehmeänä ja mukavan kevyenä käteesi koko alkuverryttelyn ajan. Tämä keveys kantoi myös innarille. Kassu ravasi tasaisen rauhallista ravia in-and-out –sarjan ensimmäiselle osalle, jonka jälkeen se ponnisti terävään hyppyyn. Ensimmäisillä kerroilla miehen jalat meinasivat kuitenkin mennä aivan solmuun, kun olikin heti hypättävä uudelleen. Pieni hämmennys korjaantui kuitenkin jo kolmannessa suorituksessa ja Kassu hyppäsi innarit tasaisesti jumpaten. Ponnistukset olivat riittävän nopeita, mutteivät hätäisiä. Tiukka kaarre vasemmalle sujui niin ikään hyvin. Kassu laukkasi tiukan kaarteen tasaista laukkaa ja hyppäsi rauhallisen hypyn vaihtaen jopa laukan esteen päällä! Tullessanne esteelle viimeistä kertaa, Kassu kuitenkin teki juuri ennen ponnistusta yllättäen aivan ihmeellisen loikan suoraan oikealle, hyppäsi tasajalkaa ilmaan ja pukitti. Tasapainosi horjahti ja päädyit Kassun kaulalle. Olisit pysynyt hienosti kyydissä, mutta oripoika teki vielä kokovartaloravistuksen ja tipahdit hiekalle pikku kierähdyksellä. Kassu hölkötteli leppoisaa ravia maneesin ovelle, josta se pyydystettiin. Onneksi sinuun ei sattunut ja nousitkin heti kyytiin ravisteltuasi hieman hiekkaa niskasta ja kypärältä. Tämän episodin jälkeen Kassu hyppäsi erittäin hyvin! Hypyt olivat todella helpon oloisia ja ponnistuspaikat osuivat sentilleen kohdilleen. Kukaan ei voinut arvata, mistä loikka oikein tuli, mutta sen jälkeen Kassu jatkoi toimintaansa täysin häiriintymättä. Vinosti hypätty este sujui kivasti. Ensimmäisellä kerralla Kassu oli hieman hämmennyksissään, mutta selvitti esteen kuitenkin puhtaasti. Jokaisella uudella kerralla se sai lisää varmuutta ja hypyt olivat sujuvia. Laukka eteni ja rullasi hyvin. Laukan kasvatus pääty-ympyrällä meni myöskin mukavasti. Laukkaan tuli pituutta ilman, että askeleesta tuli laakaa. Kassu tukeutui pehmeästi kuolaimeen ja tuli esteelle hyvässä temmossa. Se vaihtoi miltei joka kerta jopa laukan esteen päällä, mutta mikäli näin ei käynyt, teit vaihdon rauhassa raviaskeleen kautta. Laukan kokoaminen oli rauhoittuneen oloinen ja sen jälkeinen askeleen pidennys jälleen tasapainoinen. Hypyt olivat todella sujuvia, helppoja ja pyöreitä. Kassu varoi kolisuttelemasta ja suorituksenne näytti ihanan rauhoittuneelta ja kevyeltä. Ilman harmittavaa tippumista kerta olisi ollut miltein täydellinen ;)

